31.12.2010

Mitä jäi mieleen vuodesta 2010?

Viimeistä päivää viettäessä tätä samaa kysymystä tulee luonnollisesti miettineeksi joka vuosi.
Keväällä ostin ensimmäisen digijärkkärini, mihin olen ollut erittäin tyytyväinen, joskin suuri osa sen mahdollisuuksista on edelleen opettelua vailla. Kesä oli tietysti historiallinen hellejaksonsa ansiosta ja urakkani keittiön uudistamisessa oli maininnan arvoinen ponnistus, jota yhä edelleen katselemme tyytyväisinä. Syksyllä alkoi viimeinen opiskeluvuoteni nykyisessä koulussa, mitä olen odottanut kovasti. Tulevana keväänä sitten kaikkien suunnitelmien mukaan pitäisi olla valmista muotoilijaa.
Ilahduttava uutinen oli Helsingin valinta vuoden 2012 designpääkaupungiksi. Toivon ja pidän peukkuja, että kaikki hienot kaavailut kys. vuodelle saataisiin toteutettua.

Talvi on ollut niin vuoden alussa kuin nyt lopussakin kuin suoraan postikortista ja lunta on piisannut. Uskomatonta ja niin ihanaa usean mustan talven jälkeen! Kaiken kaikkiaan luonnonilmiöt ja säät taisivat olla enemmän ennätys- kuin normaalilukemissa.

Tulevalta vuodelta odotan ennen kaikkea uuden ajanjakson alkua, kun saan valmistumispaperit kouraani, voin ryhtyä suunnittelemaan omaa uraa ja parhaassa tapauksessa etsimään ihka omaa asuntoa. Paljon mukavia asioita luvassa siis!

6 kommenttia:

  1. Hyvää Uutta Vuotta!t. Totoro ja Lyly :D

    VastaaPoista
  2. Oikein mukavaa uutta vuotta ja onnea kevään ponnistuksiin!

    VastaaPoista
  3. Kiwiberry, luolaleijona ja sitruuna: Kiitos ja oikein hyvää uutta vuotta kaikille teille!

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta vuotta teille kaikille, tsemppiä opiskeluhin ja toivottavasti tämä vuosi on pelkkää iloa! :)

    VastaaPoista
  5. Jenni: Kiitos, sitä samaa teille! :)

    VastaaPoista