23.3.2012

Vesi kulkee kahdella jalalla

Nyt on siis putkiremontti virallisesti alkanut ja ensimmäinen "koitos" on jo takanapäin. Kellarin putket uusittiin kokonaan ja uusimisen ajaksi koko talossa oli vedet poikki, vain vessaa sai käyttää ja sinne kaataa vettä. Väliaikaisia vesipisteitä oli rakennettu portaikkoon ja sieltä kannoin selkä vääränä vesiämpäreittäin käyttövettä. Suihkuakaan ei luonnolisesti voinut käyttää, joten se mahdollisuus oli järjestetty taloyhtiön saunatiloissa.Katkoksen arvioitiin kestävän viisi päivää maanantaista perjantaihin.

Kaikki ihan perusjutut, kuten käsin pesu tai tiskaaminen, piti ajatella ihan uusiksi, mutta hyvinhän niistäkin selvittiin kun vähän mietti. Aikoinani ostamani Evergreen -kastelukannu oli erittäin kätevä käsien pesussa ja tiskit peseytyivät ämpärissä. Oli vähän sellainen kesämökkimäinen fiilis, siellähän tällaisiin virityksiin usein joutuu turvautumaan. Kaikeksi iloksi arvioitu vesikatkon kestoaika lyheni päivällä, kiitos reippaiden remonttimiesten! Yksi ikävä loppuhuomio tosin ilmeni: kylppärini yksi vanha putki alkoi vuotaa perjantai-aamuna, mutta onneksi vuoto saatiin tukittua väliaikaisesti. Rikkimennyt putki menee vaihtoon siinä vaiheessa, kun pääsevät remontoimaan minun kylppäriäni, ellei ongelmia ilmaannu aikaisemmin. Hopefully not!
Ainakin tähän asti siis näyttää lupaavalta, kun aikatauluissakin oltiin näin edistyksellisiä.

14.3.2012

Putkiremontti ihan nurkan takana

Voi apua, talossani alkaa putkiremontti, tai oikeastaan on jo alkanut, mutta muutaman viikon päästä alkaa se todellinen kaaos. Sikäli tämä ei ole (toivottavasti) se rankin remonttivaihtoehto (eikä niin "kaoottinenkaan"), sillä saneeraus tehdään pinnoitusmenetelmällä, mutta koska ylläreitä aina tulee ja ääntä myös, valmistaudun henkisesti pahimpaan ja toivon parasta. Periaatteessahan talosta ei tarvitse muuttaa rempan ajaksi pois, mutta aikamoista sumplimista se vaatii niinä aikoina, kun vedentulo on poikki eikä vessaa voi käyttää. Pihaan tulee toki suiku- ja vessakontti, mutta ajatus aikaisin aamulla raahautumisesta ulos johonkin kummalliseen suihkukoppiin kera muiden talon asukkaiden, ei ole se mieluisin vaihtoehto. Onneksi pääsen tarvittaessa kriittisimmiksi viikoiksi pakoon vanhempieni luokse elukoiden kanssa. Jo ensi viikolla alkaa ensimmäinen vedetön viikko. Iso vesikanisteri on ainakin hankittava keittiöön, onneksi sentään tilapäinen vesipiste on rakennettu porraskäytävään. Mietityttää lähinnä vain käsien pesu ja tiskaaminen, suihkuista puhumattakaan... Saapa nähdä, kuinka kauan kestän, ennen kuin luikin porukoiden nurkille.

MUTTA nyt tulee se kysymys: miten te, jotka olette kokeneet sen perinteisen putkiremontin, olette pakanneet tavaranne ja hoitaneet asumisen? Oletteko muuttaneet tavaroineen päivineen pois ja tulleet sitten rempan valmistuttua takaisin? Jos olette jättäneet tavaranne remonttikotiin, miten olette ne pakanneet vai oletteko ollenkaan ja miten olette voineet olla varmoja, että varkaat eivät iske? Yritän kehittää strategiaa sen worst-case-scenation varalle, jos joku putki sattuu vaikka hajoamaan ja tekee vesivaurion huoneistooni tai johonki sen osaan... tai sitten jos todetaan, että perinteiseen putkienvaihtoon pitääkin turvautua.

13.3.2012

Tunnustus iloiselta 80 -luvulta!

Sain tämän piristävän tunnustuksen cherrymerrystarbowlta ja tunnustukseen kuuluu kolme simppeliä tehtävää:

1. Kerro linkin kera blogissasi kuka lahjoitti tunnustuksen sinulle.
2. Kirjoita seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä award 15:lle 4:lle* muulle blogille/bloggaajalle.  
* Toim. huom!: Muutan tätä sääntöä vähän, sillä 15 on aika paljon, joten neljä on oikein hyvä tästä eteenpäin!

Selvä juttu, siis seitsemän faktaa itsestäni tulee tässä:

1. Olen järjestysfriikki: pidän siivoamisesta ja asioiden järjestelemisestä ja lajittelusta. Hyvä järjestys kotona korreloi suoraan omaan päänsisäiseen järjestykseeni. Siis järkätty koti, kirkas mieli!
2. Minulla on viisi tatuointia.
3. Minulla on hyvä muisti, joka toisinaan aiheuttaa enemmän tuskaa kuin iloa. Joitakin asioita ei haluaisi muistaa niin hyvin ja tarkasti kuin mitä usein joudun kokemaan. Tieto todellakin lisää tuskaa, mutta on siitä toki iloakin. Muistan yhä edelleen Tallinan kaupungin karttana päässäni, vaikka olen käynyt siellä tasan yhden kerran.
4. Olen diabeetikko.
5.Minulla on pieni My Little Pony -keräilykokoelma. Vaikka kaikki vaaleanpunainen onkin itselleni inhotus, nämä ponit ovat silkkaa lapsuuden nostalgiaa ja siksi olen niitä jonkin verran keräillyt.
6. En ole koskaan elämässäni maistanut tupakkaa tai alkoholia enkä koskaan aijo maistaakaan.
7.Haluaisin kovasti osata neuloa, mutta kaikista yrityksistäni huolimatta en ole koskaan sitä oppinut. Liian monta puikkoa! Virkkaaminen on paljon helpompaa.

Lähetän tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaviin blogeihin:
Varpulaan
Sitruunalle
Jennille
Jennille ja koirakatraalle

1.3.2012

Pullollinen valoa

Uusin valaisin Eero Aarniolta, Bottle of Light:

Kuva: Design Eero Aarnio

Pingy on myös Aarnion uusi tuttavuus:

Kuva: Design Eero Aarnio