Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuminen. Näytä kaikki tekstit

21.8.2013

Parveke rakentuu pikkuhiljaa...

Vihdoinkin sain isäni kanssa parvekkeen ruman aaltopeltikaiteen peitettyä. Pohdin pitkään eri vaihtoehtoja: pellin maalaamista tai peittämistä kankaalla tai ulkoverhouslaudalla. Viimeksi mainittuun lopulta päädyttiin ja viikonloppuna rykäisimme ja hoidimme homman. Lopputulos on todella siisti ja vihdoinkin katseenkestävä, vain nuo mustat ruuvinpäät pitää töpötellä valkoisella maalilla peittoon. Parvekkeen laitto on muutoinkin viivästynyt rankasti, sillä tuli ilmi, että kahitiiliseiniä ei saakaan maalata ihan millätahansa värillä ja koko projekti lähti sen verran virallisille teille (moni muukin talomme asukas haluaisi myös maalata seinät), että nyt odotellaan isännöitsijän virallista selvitystä hyväksytystä maalista ja -sävystä. Saattanee siis olla, että joudun odottelemaan maalauksen kanssa ensi kevääseen, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Tässä kuvia uudistuksesta:



24.1.2012

...Ja matto on valittu!

Aika tarkkaan kolusin läpi Vantaan kuramattotarjonnan akselilla Tammisto-Petikko ja yllätyksekseni päädyin kuitenkin siihen "kalliiseen" Tarjoustalon kuramattoon, joka lopulta osoittautuikin aika edulliseksi. Monessa muussa liikeessä samantyyppinen matto maksoi 50-100 €/ m, joten Tarkkarin hinta 15,95 €/ m oli noihin verrattuna suorastaan halpa!
Kyllähän noita todella halpoja mattojakin oli, mutta ne olivat sellaisia hirmu karkeita, jäykkiä ja todella keinokuituisia, joten en edes harkinnut sellaisia. Oma eteiseni on kuitenkin samalla läpikulkuväylä niin kylppäriin, keittiöön kuin olohuoneeseenkin, joten halusin maton olevan mukavan tuntuinen myös paljaille jaloille (ja tietysti pikkuisille tassuille!).

19.1.2012

Kuraa!

Koska eteisessäni on tammiparketti, pitää se luonnollisesti suojata jollakin kosteuden, lian ja hiekan kuluttavalta vaikutukselta eteisessä. Tällä hetkellä heti oven edessä on pieni, perinteinen, harmaa kuramatto, mutta se ei peitä koko eteistä. Eteisessä on kyllä toinenkin matto Ikeasta, mutta sen ja kuramaton väliin jää paljas soiro parkettilattiaa. Haluaisin siis koko eteiseen kuramattoa niin, että ovesta sisään tultaessa ei tarvitsisi jumittua puolen neliön alueelle tasapainoilemaan kenkiä riisuttaessa.

Kävin jo Tarjoustalossa katsastamassa vaihtoehtoja ja yksi oikein hyvä löytyi, vaan hinta oli 15.95/ metri, joten tietääkö joku, mistä voisi löytää tuota edullisemmin sellaista hyvälaatuista, pehmeää ja kumpohjaista kuramattoa? Etolassa varmaan on ja Bauhausissa ainakin, mutta minkälaisia hintoja kys. liikkeillä mahtaa noissa metritavarana myytävissä matoissa olla? Mattoa tarvitsisin sellaiset 3 metriä. Kokemuksia, anyone?

25.5.2011

Makustelemassa


www.bacsac.fr/

Kävin eilen keskustassa kiertelemässä sisustuskauppoja ja vähän suunnittelemassa, mitä mahdollisesti tarvittaisiin uuteen asuntoon. Ainakin Bacsac -istutussäkkejä haluan parvekkeelleni, kun vuokraisäntä lupasi laittaa lasituksetkin. Myös laventeli pääsee sulostuttamaan tuoksullaan ja ehkä joku nätti puksi- tai oliivipuu. Ihanaa, kun lasituksen ansioista jotkut eksoottisemmatkin kasvit, kuten vaikka juuri oliivi, saattaa talvehtia oikein hyvin lasitetulla parvekkeella.

Kauheasti en voinut mitään sen konkreettisempaa pättää, sillä pintaremontti on vielä kesken, mutta hyvä vauhtia valmistumassa. Loppusuoralla jo. Ensin uusia hankintoja pitää katsoa, mihin vanhat riittävät ja tarvitaanko ylipäätään mitään uutta. Tänään remppailussa sain mm. vastavärjätyt hiukseni täysin valkoisiksi spakkelipölystä ja sitä samaa pölyä olikin sitten koko eteinen täynnä, ihan joka paikka ja lokonen (allekirjoittanut mukaan lukien)! Kyllä on ihana mennä illalla suihkuun.

20.3.2011

Muutto viittä vaille valmiina

Nyt on suurin urakka takanapäin, kun eilen lähdimme muuttoauton kanssa tyhjentämään vanhaa asuntoa. Kyllä sitä tavaraa on vaan niin paljon, vaikka asunto olikin pikkuinen. Apua minkälaista olisi, jos pitäisi muuttaa vaikka 200 neliön omakotitalosta uuteen! Minen kestäisi. Onneksi saimme muuttoavuksi siskoni ja hänen miehekkeensä, sillä muutosta ei olisi tullut yhtään mitään ilman heitä. Vielä pitää käydä tekemässä loppusiivous, mutta muutoin asiat ovat oikein hyvällä mallillaan ja pääsen tekemään uuteen asuntoon pintaremonttia, kunhan pääsen opinnäytetyöni ääreltä irtautumaan. Sen jälkeen alkaakin sitten se kaikkein kivoin osuus eli sisustaminen!

Pahoitteluni vielä kuvatonta postausta. Varmasti saatte nähdä ennen-ja-jälkeen -kuvia sekä tuunauksia sisustusprojektista myöhemmin, kunhan siihen pisteeseen päästään. :)

5.3.2011

Me muutetaan

Ihan hävettää, kun blogin päivittäminen on jäänyt kaiken muun hommailun alle. Opinnäytetyö vie oman aikansa ja sen lisäksi me muutetaan ihan kohta. Meistä tulee helsinkiläisiä - vihdoinkin! Ihanaa päästä sisustamaan uutta kämppää ennen kaikkea siksi, että edelliseen verrattuna meillä on uudessa kodissa ruhtinaallisesti tilaa ja kaiken lisäksi parveke. Jee!

Huomenna tulee uutta juttua ja kuviakin.

12.1.2011

Pilvilinna joka romahti

Aikaisemmin bloggaamani vuokra-asuntoprojekti karahti kiville. Harmi, mutta toisaalta aloin olla projektista niin innostunut, että pelkäsin jo lopputyöni kärsivät siitä. No nyt ei sitten tarvitse ruveta pohtimaan remontteja.

Kuitenkin ajatus täysin remotoitavan asunnon ostamisesta joskus tulevaisuudessa jäi kiehtomaan aivan hurjasti. Olisi ihanaa päästä repimään kaikki vanhat kerrokset asunnon pinnoilta ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä juuri niin kuin on itse aina haaveillut. Iso hommahan siinä olisi, mutta ei se minua haittaisi, kunhan olisi joku toinen paikka missä touhuamisen ajan voisi asua paossa remonttipölyltä. Onneksi tässä on koko elämä aikaa remontoida vaikka kuinka monta kämppää, kunhan vain taloudellinen tilanne sen sallii. Suuntaan toiveikkaana tulevaisuuteen! :)

PS. Viitaten otsikkoon, kuinka moni muu katsoi Stieg Larssonin Millennium sarjan telkkarista? Itse tykkäsin, vaikka aika rankkahan se oli.

17.11.2010

Asuntounelmia

Koska sisustaminen on kovin lähellä sydäntäni, omaa unelma-asuntoa tulee miettineeksi useasti. Kerrostalo on ehkä huolettomin ja mukavin vaihtoehto sinkkuihmiselle asua, mutta toisinaan sitä haaveilee isosta maalaistalosta luonnon ja mahdollisesti veden äärellä. Iso upea päärakennus, vierasaitta, ateljee, talli, sauna... Mitä mahdollisuuksia!

Kuva: http://ww.kalvia.fi/kultt/Ruot/porkon.htm

Ajatus yhteisöasumisesta kiehtoisi niin, että kaikki lähimmät rakkaat asuisivat samassa pihapiirissä lähellä toisiaan, mutta kuitenkin omissa asunnoissaan/ taloissaan, vähän kuin ennen vanhaan sukupolvet yhdessä. Tila olisi myös yksi vahva motivoija: eläimiä voisi olla enemmänkin kissojen lisäki, kuten kauan haaveilemani toitsu ja mahdollisesti jopa oma hevonen. Mutta toisaalta taas mahdollinen palveluiden niukkuus olisi iso miinus ja oma auto pitäisi ehdottomasti olla.

Ja toinen unelma onkin sitten täysin vastakohtainen: kattohuoneisto Helsingissä jossakin upeassa vanhassa talossa, mutta sellaisen ostamiseen tarvitaankin jo aika paksua lompakkoa. Kiinteistövälitysfirmojen tarjontaa selaillessa ei voi kuin ihmetellä nykyistä vääristymää asuntojen hinnoissa. Kun keski-Suomesta saatat saada upean 300 neliön maalaistalon 2 hehtaarin tontilla navettoineen, aittoineen ja rantaviivoineen, samalla hinnalla et saa edes yksiötä Helsingin ns. "huonommilta" alueilta. Aivan uskomatonta ja järjetöntä!

Alla muutama kuva juuri sellaisesta upeasta kattohuoneistosta, jollaisessa asuisin oikein mielelläni:







Kaikki kuvat: www.skeppsholmen.se