18.9.2011

Habitare: ei jaksa...

Tänä vuonna Habitare ei kiinnostanut sitten yhtään, enkä siis messuille mennytkään vaikka alussa ajatuksena vähän olikin. Kun messupäivä alkoi lähestyä, laski innostukseni tapahtumaa kohtaan tasaiseen tahtiin ja muutamat blogipostaukset aiheesta vain lisäsivät messujen epäkiinnostavuutta. Ei siis jaksanut.

Viikonloppuna muutoin tein innostavia ostoksia, kuten vaikkapa hyvät uudet sadekengät. Onhan käytössä toki kotimaiset Nokiat, mutta ne ovat kovin painavat ja pienellä sateella vähän turhan tuhdit. Ergonomiakin niissä on vähän siinä ja siinä, kun koiran kanssa kuitenkin joutuu ulkoilemaan ja ennen kaikkea kävelemään useita kertoja päivässä, joten jotain käytännöllisempää piti löytää. Edelliset Etolasta ostetut citysaappaat (sellaiset lyhytvartiset kumpparit) jaksoivat toimia vain yhden syksyn, kunnes ne pettivät ja vettä alkoi tulla sisään. Mikään ei ole niin epämiellyttävää kuin märkä sukka kengässä! Kyllästyneenä halpistuotteisiin päätin etsiä sitä oikeaa paria ja tällä kertaa kriteerinä muut arvot kuin hinta. Loppukilpailuun pääsivät Tretorn Säker -citykuminilkkurit ja yllättävästä paikasta löytyneet voittajat, eli hevostarvikeliike Horzesta bongatut Muckbootsit. Säkerit olivat jalassa omituisen tuntuiset ja hölskyivät oikeasta koosta huolimatta, mutta Muckbootsit, mikä mukavuus ja pito, I´m in love! Nyt saa sataa ja tuiskuta, minun jalat eivät ainakaan enää kastu.

Kuva: horze.fi

 Koska olen huomannut, että peruskaupoista en aina tahdo löytää etsimääni, olen laajentanut piiriä ja suunnannut yllättäviinkin kauppoihin, kuten nyt tällä kertaa hevostarvikeliikkeeseen. Eniten pidän tällaisissa erikoiskaupoissa ja niiden tuotteissa siitä, että niiden valikoima on oikeasti tehty käyttöön ja kestämään. Eli vaikka hinta onkin moninkertainen halpiskauppoihin verrattuna, on niiden laatu ja mukavuus jotain aivan toista ja tästä olen valmis maksamaan enemmänkin. Ja onhan se toki ekologistakin, ettei joka vuosi tarvitse ostaa uusia. ;)

2 kommenttia:

  1. No et kyllä missannut mitään. :D Habitaressa ei ollut mitään super hienoa. Jotenkin huonompi kuin viime vuonna ja kauhean sekava.

    VastaaPoista
  2. Kiwiberry: No hyvä kuulla tuo! Ehkä sitten ensi vuonna... :)

    VastaaPoista