27.2.2012

Muutoksia

Olen tehnyt muutoksia blogiini ja sen sisältöön. Jatkossa tässä blogissa kirjoitan käsitöistä ja tuunailuista, designista, sisustamisesta, remonteista ja yleensä elämästä. Kaikki koiravarusteompelut ja Antassun designtiimityöt ovat siirtyneet uuteen Pieni varustepaja -blogiini. Myös kaikki kissa ja koirapostaukset lähtevät täältä ja siirtyvät omaan blogiin, mutta valitettavasti ne jutut jäävät tästä eteenpäin vain valittujen lukijoiden luettaviksi. Olen pohtinut tätä jo jonkin aikaa ja tullut siihen tulokseen, että haluan pitää ne asiat vain pienen porukan tietoisuudessa. Pahoitteluni tästä, mutta näin tunnen kuitenkin olevan parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti