29.11.2009

Ensimmäinen adventti ja WG



Ensimmäinen adventti. Tästä se virallinen ja ehkä joidenkin mielestä luvallinen joulun odotus ja hössötys voi alkaa. Hesarin sivuille on varattu ihan oma palstanpätkä pelkkien joulumyyjäisten listaamiseen ja sieltä valitsimme WG:n ja Emman, jossa niinikään järjestettiin pienet joulumyyjäiset. Kivoja joululahjoja tarttui mukaan ja samalla reissulla pääsimme ilmaiseksi katsastamaan Tapio Wirkkalan veistosnäyttelyn. Ihan piti itseä komentaa olla koskettamatta teoksiin, niin sileältä ja täydelliseltä puun pinta näytti.

Vähän olisi haluttanut käydä myös Hesyn ja Taikin myyjäisissä, mutta laiskuus ja aika tulivat vastaan.

2 kommenttia:

  1. Ai oli Emmassakin eilen myyjäiset? Kaikkialla oli. Kävin itse miniatyyrimessuilla Vanhalla, mutten ostanut mitään, en myöskään vaate-ym. kauppojen ekomyyjäisistä Arabianrannasta.

    Ne Wirkkalan veistokset ovat kyllä hienoja. Kaikissa blogeissa, joissa olen nähnyt niistä juttua (myös omassani) on toi kommentti, että niitä olisi tehnyt mieli koskettaa. Niistä ihan voi kuvitella, miltä se kaunis, upea puu tuntuu käden alla! :)

    VastaaPoista
  2. Jenni: Juu, kyllä oli Emmassakin myyjäiset. Ensimmäistä kertaa itsekin niissä kävin. Wanhan nukke- ja nallemarkkinoilla sen sijaan on tullut käytyä useasti, tosin ei nyt tällä kertaa.

    Mehän voitaisi tehdä murto Emmaan joskus yön pimeinä tunteina ja mennä vain hipelöimään niitä Wirkkalan veistoksia! Olisikohan muita halukkaita? ;D

    VastaaPoista