2.1.2012

Upside down


 Sain joululahjaksi Boskken Sky Planter -amppelin. Näitä on tullut ihmeteltyä niin sisustuslehdistä kuin blogiestakin ja nyt pääsin itsekin kokeilemaan sitä. Sain syksyllä hyvältä ystävältä pistokkaan rönsyliljasta ja pitkään pidin sitä keittön ikkunalaudalla juurtumassa juomalasissa, kunnes vihdoin se pääsi ihan multiin. Niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, kasvi tuntuu pitävän uudesta amppelista ja ennen kaikkea uudesta kasvusuunnastaan. Amppelin kokoamista ja kasvin istuttamista piti vähän ihmetellä hetki, mutta näppärästi se tuohon kuitenkin lopulta meni. Olin ihan varma, että mullat tippuu alas heti kun saan amppelin ylösalaisin, mutta yllättävää kyllä, hyvin pysyvät kamat sisässä. Näitä olisi ihana laittaa enemmänkin vaikka parvekkeelle kesäksi, mutta nyt tyydyn toistaiseksi tuohon yhteen viherkasviin, joka sai paikan olohuoneen ikkunanurkkauksesta. Enempää en viitsi hankkia, sillä niin moni on myrkyllisiä lemmikkieläimille ja tuppaan ne raukat aina tappamaan. Tuo rönsylilja on onneksi vaaratonta kissoille vaikka vähän maistelisivatkin (eivät ole tosin olleet yhtään siitä kiinnostuneita) ja se on tunnetusti hyvin elinvoimainen kasvi, joten saan sen toivon mukaan elämään edes jonkun aikaa. ;)

2 kommenttia:

  1. Oij, onpa hauska ja erikoinen. En ole aikaisemmin nähnyt tuollaista. :D

    VastaaPoista
  2. Mitä, mikä tämä tällainen on? Nyt pitääkin googletella... Haluan...

    VastaaPoista