29.9.2009

Hankala päivä

Tänään on kyllä ollut harvinaisen ketuttava päivä. Nettiyhteys on pätkinyt sen verran jatkuvasti, että soitin vikapalveluun selvittääkseni asian. Eivät osanneet sanoa muuta, kuin että menisin DNA -liikkeeseen tarkistuttamaan modeemin toimivuuden. Kaikki muut konstit olin jo kokeillut useaan otteeseen.

Modeemi todettiin vikaiseksi (vaikka toisinaan se toimii, kuten nyt tätä kirjoittaessani), mutta takuu on mennyt umpeen kuukausi sitten ja uusi maksaa vähintään about 40 €! Minähän sitten älähdin, että eivätkö nyt voisi sen verran tulla opiskelijan tapauksessa vastaan, että antaisivat vain uuden modeemin vielä takuun piikkiin. Jäivät miettimään ja lupasivat soittaa kun päätös on tehty. Sain kuitenkin henkilökunnalta vanhan, heidän mukaansa toimivan modeemin, mutta eihän se tietenkään sitten minulla toiminut. >:(

Ja kaiken lisäksi juuri sen yhden tunnin ajan, kun en ollut kotona, kävi postimies tuomassa viimeisen paketin Zooplussan lähetyksestä! Tämä on niin tätä, Arrggh!
Nyt sitten pitäsi keksiä keino raahata 20 kg kissanhiekkaa kotiin ilman autoa. Pitää kai yrittää suostutella jokun autollinen lainaamaan menopeliä hetkeksi, niin ei mene homma ihan mahdottomaksi, sillä "kaljakärryt" eivät kestä tuollaista lastia.

Ja ettei hankaluudet vielä tähän loppuisi, olen parasta aikaa armottomassa räkätaudissa. Minun piti olla tämä päivä kotona lepäämässä, mutta siitä nyt ei ollut tietoakaan kaiken tämän modeemitaistelun takia.

Huoh...

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Ei kuulosta kivalta. Mutta onneksi on blogi, johon ruikuttaa, ja varsinkin ihania kissahoitajia. Kissaterapiahan tunnetusti toimii kaikkeen ärtymyksestä räkätautiin. :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei. Kun jokin menee pieleen, niin se tosissaan menee pieleen ja vie muutkin mennessään. Jaksamisia. :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä ja pikaista paranemista!
    Harmit usein kasaantuvat samalle päivälle.

    VastaaPoista
  4. Jenni, Tiina, Sirpa & Kollo: Tämä on kai sitä Murphyn lakia sitten. Onneksi hyviäkin uutisia ilmaantui illan myötä: ihana talkkarimme ojensi avuliaan kätensä ja ystävällisesti tarjosi autokyytiä postiin ja takaisin. Onko tällainen edes mahdollista enää nykypäivänä? :D

    Nyt on kaikki Zooplussan paketit kotona ja flunssakin hellittää. Huomenna lupaan laittaa uusia kuvia kissoista ja viime sunnuntain touhuiluista.

    VastaaPoista
  5. Mahtava talkkari!

    Meikä on kyllä roudannut muistaakseni 17 kg paketin kaljakärryillä postista, että kyllä ne jotain kestää... :D

    Oma kaapelimodeemini hajosi taannoin myös hieman takuuajan jälkeen, mutta Welho kyllä antoi tilalle uuden mukisematta. Tosin "uusi" oli takuuhuollettu käytetty vehje, mutta toimiva kuitenkin. Welholta on aina saanut superhyvää palvelua, plussat sinne suuntaan.

    VastaaPoista
  6. Sitruuna: Ihan totta, varmaan nuo kaljakärryt olisivat just ja just tuon paketin roudaamisen kestänyt. Toinen juttu on sitten se, miten minä olisin sen kestänyt (mulla on kavuttavana aina jättimäinen, jyrkkä mäki!). :)

    Pitäisiköhän munkin vaihtaa ihan suosiolla Welhon laajakaistaan... hmm... pitääpä pohtia.

    VastaaPoista